Kulttuuri

Näyttely

Milla Talassalo: 3

pe 17.7. - pe 17.7., tarkista päivä

Vanha Suurtori
Kuvaus

Milla Talassalon valokuvista muodostuva näyttelykokonaisuus 3 on tutkielma kolmoissisaruudesta.

Milla Talassalon näyttelykokonaisuus 3 on tutkielma kolmoissisaruudesta. Se pohtii minuutta ja taiteilijan omaa identiteettiä suhteessa samanikäisiin sisaruksiinsa.

Talassalo havainnoi teoksissa sisarten välisiä eroja ja yhtäläisyyksiä minimalistiseen tyyliin. Hän esittää asioita ja esineitä vaaleaa taustaa vasten sekä hyödyntää pitkällä valotusajalla aikaansaatua poeettista kerroksellisuutta. Lapsuuden muistikuvia, mennyttä, aikuisuutta ja nykyhetkeä käsittelevä teoskokonaisuus nostaa esiin ajatuksia perheyhteyden tärkeydestä ja elämänmittaisista ihmissuhteista.

Teoksissa läsnäoleva katsojana ja katsottavana olemisen teema kietoutuu minuuden kokemiseen. Teoskokonaisuus on samaan aikaan sekä intiimi että etäinen. Useat näyttelyn valokuvat käsittelevät minuutta omakuvin, mutta myös viittauksin luontoon. Samalla teoskokonaisuus pohtii näkymättömyyden tematiikkaa. Näyttelyn ydinkysymykset ovatkin: Olenko yksin näkymätön? Kuka minä olen ilman sisariani?

Valokuvanäyttely 3 on aiemmin ollut esillä Helsingissä Valokuvagalleria Hippolytessä vuonna 2019.

Hinta
Maksuton
Sijainti
Vanha Suurtori
Vanha Suurtori 3 - 5, Turku
Katso myös
Kulttuuritapahtumia
Urheilutapahtumia
Sosiaalisia tapahtumia
Muita tapahtumia
Seuraava

DooApp
Tapahtumat ja tekemiset yhdessä paikassa.