Kulttuuri

Näyttely

Anni Lintuahon taidenäyttely

to 29.10., tarkista aika asti, tarkista päivä

Raision Kirjastotalo, Aulagalleria
Kuvaus

Anni Lintuahon näyttelyn nimi on Aistien ja ajan ulottuvuuksia. Kuvillaan hän haluaa herättää katsojan kaikki aistit.

Anni Lintuaho on raisiolainen luokanopettaja. Hän korostaa myös suvun ja perheen merkitystä: kuvien tekeminen ennakkoluulottomasti ja eri tekniikoin on ollut osa arkipäivää. Hän on pienestä pitäen ilmaissut itseään maalaamalla ja piirtämällä.

"Luonnossa liikkuminen tarkoittaa minulle suurinta vapautta, ja tunnen usein pakottavaa tarvetta tehdä kuvaksi sen, mitä olen kokenut. Näyttelytyöni ovat abstrakteja ja osittain esittäviä akryylimaalauksia, joiden tulkinta jättää varaa jokaisella katselijalle."

Anni ja Riitta Lintuahon yhteisnäyttely on esillä Aulagalleriassa marraskuussa.

Sijainti
Raision Kirjastotalo, Aulagalleria
Eeronkuja 2, Raisio
Katso myös
Kulttuuritapahtumia
Urheilutapahtumia
Sosiaalisia tapahtumia
Muita tapahtumia
Seuraava

DooApp
Tapahtumat ja tekemiset yhdessä paikassa.